• Vinkit 03.09.2018

    Miten suomalaiset pelaavat?

    Suomalaisilla on pitkä historia uhkapelien parissa. Yksi suosituimpia muotoja on ollut ravit ja niissä vedonlyönti. Aiemmin raveja lähdettiin seuraamaan paikan päälle ja samalla laitettiin summa vetämään oman suosikin puolesta. Myöhemmin ravit siirtyivät televisioon, ja nykyisin ”totoamaan” ei tarvitse lähteä enää ravipaikalle, vaan vedonlyönti hoituu helposti netin välityksellä.

    Suomessa rahapelejä säädellään tarkasti arpajaislaissa. Rahapelien järjestämisen yksinoikeus on Suomen Raha-automaatti yhdistyksellä, mistä poikkeuksena on Ahvenanmaa, jossa rahapelejä valvoo PAF.

    Suomalaisten rahapelit koostuvat verkkopeleistä, kasinosta, lottoamisesta, veikkaamisesta ja peliautomaateista. Nettikasinoilla pelaaminen on selvästi kasvava trendi sen helppouden ja hyvien voittomahdollisuuksien suhteen. Suomalaiset ovat hyvin selvillä, missä kannattaa pelata ja hakevat aktiivisesti tietoa netistä. Nykyisin pelaaminen ei rajoitu enää tiettyyn paikkaan ja hetkeen, vaan sen on olennaisesti mukana arjessa.

    Aikansa elänyt laki

    Uhkapelejä on säädelty Suomessa jo 1930-luvulta lähtien. Pitkään pelipaikkana toimivat hedelmäpelit huoltoasemien nurkissa, mutta niiden kehitys on jäänyt selvästi jälkeen nettikasinoiden video slots -tyyppisten pelien valtavasta tarjonnasta. Nettikasinoiden on huomattavasti helpompi uudistua ja syöttää asiakkailleen uudenlaisia virikkeitä ja kampanjoita kun jähmeän yrityksen, jossa muutokset tapahtuvat hyvin hitaasti. Pelimaailmassa nopeus ja muutosvauhti on nykyisin voimaa, ja sen ovat nettikasinot pystyneet hyödyntämään mitä parhaiten.

    Nettikasinoilla pelaaminen on aiheuttanut paljon polemiikkia pelaajien keskuudessa. Suomen rahapeliin liittyvää lakia pidetään vanhanaikaisena, ja siihen toivottaisiin joustoa. Pelilain muutosta on alettu vaatimaan, kun pelaaminen on nostettu aiemmasta parjatusta asemastaan jo hyväksytyksi harrastukseksi.

    Rahapelien tulevaisuus

    Rahapelit eivät ole menemässä pois muodista. Ne eivät ole ainoastaan viihdettä, vaan niiden avulla tuetaan esimerkiksi nuoriso- ja urheilutoimintaa. Osa pelaajista kokee, että mahdolliset hyvin järjestetyistä rahapeleistä saatavat voitot voisivat nousta korkeammiksi Suomessa, jolloin eurot eivät karkaisi ainoastaan ulkomaalaisille tahoille. Nettipelaamisesta on tullut niin merkittävä osa viihdettä, että sen parissa viihtyvät tulevaisuudessa yhä useammat.

    Rahapelaamisen tulee olla kuitenkin säädeltyä, sillä siihen liittyy aina omia riskejä, joista voi koitua ongelmia niin pelaajille kuin yhteiskunnalle. Luotettavat pelipaikat pitävät huolta pelaajistaan ja liputtavat reilun sekä vastuullisen pelaamisen puolesta. Vaikka Suomessa moni haluaisi muutoksia rahapelilakiin, on Suomi kuitenkin melko hyvä ja avoin peliympäristö verrattuna totaalisesti pelaamisen kieltäneisiin tai sallineisiin maihin. Kultainen keskitie on osoittautunut pitkällä tarkastelulla turvalliseksi valinnaksi.

    Posted by admin @